Viisi

Viisi – Aliina Mäkitalo, Essi Marila, Saima Hyökki, Pauliina Kokkonen, Virpi Eroma

Kohti Kesän kaikuja!

29.5.2009, 23:00 | Saima | Kirjoittanut: Saima

Aurinko paistaa ja elohopea on kivunnut korkealle, vaikka kello on vasta yhdeksän. Perjantain kunniaksi ehdotan aamukahveja ulkona, mutta onneksi jonkun järjen ääni patistaa treenikoppiin – kahvi mukaan ja mikki käteen! Vaikka työn täyteinen kevätkausi alkaakin olla lopuillaan, on jäljellä vielä yhtä ja toista, nyt ensin kaksi omaa konserttia Aino Acktén huvilassa.

Tunnit kuluvat biisejä hinkatessa, mutta valmistakin tulee. Joku huomauttaakin, että ”ollaanpa tänään tehokkaita”. Moinen kannustus valaa energiaa koko ryhmään ja vielä jaksetaan kerran vetää koko homma läpi! Ote alkaa kuitenkin jo herpaantua ja mitä lähemmäksi kolmea kello tulee, sen herkemmässä alkaa olla nauru. Tiedossa on vapaa viikonloppu ja on vielä luvattu hellettäkin! Hyvä mieli tarttuu tekemiseen: ehdotellaan liikkumista lavalla ”mites jos kalastajassa kaikki virvelöidään” tai ”miten ois tällainen ei missään rytmissä kulkeva urpo-tanssi”…

…Kuusi tuntia myöhemmin huoneesta purkautuu väsyneitä, mutta tyytyväisiä naisia. Paljon saatiin aikaan ja viikonloppu on siis ansaittu. Pihalla naurun seasta kuuluu vielä varoitus: ”Ei sitten polteta mitään ihmeellisiä rusketusrajoja, ei sovi ensi viikon mekkoon!”

Saima

Viiden uutiset

Video

Blogit

Vieraskirja

Toisaalla

Viimeksi kommentoitu