Viisi

Viisi – Aliina Mäkitalo, Essi Marila, Saima Hyökki, Pauliina Kokkonen, Virpi Eroma

Studiopäiväkirja osa1: Hellemekkoja ja kylmägeeliä…

24.5.2010, 18:47 | Blogit, Virpi | Kirjoittanut: Virpi

Aloitimme joululevyn nauhoitukset viime perjantaina. Silloin sattui sopivasti olemaan yksi tähänastisen kevään kuumimmista päivistä. Onneksi Finnvoxilla on niin hyvä ilmastointi, ettemme olleet kopeissamme helteen armoilla. Toki ikkunoiden takaa näkyvä vihreys sekä jäsenten hellemekotpaljastivat tilanteen, vaikka kuinka yritimme irtautua vuodenajasta. Mutta tästä huolimatta – ja siitä että emme kovista suunnitelmista huolimatta valmistaneet ennen nauhoitusten alkua jouluateriaa, emmekä tuoneet studiolle muovista joulukuusta – tunnelma löytyi kuitenkin aika helposti.
Tuottajamme Miikka sanoi heti ekassa palaverissa, että ”tämä levy tehdäänkin sitten vähän eri tavalla”. Ja tämä tapa oli samainen kuin keväällä julkaistun Viisi-levymme päätösraita Kaatosateessa. Lauloimme nimittäin biisin livenä eli kaik yhes koos ja kerralla alusta loppuun. Ja tällä samalla metodilla syntyy myös loppuvuodesta julkaistava joululevymme. Kerron sen verran, että tämä ei ole ihan yleisin tapa tehdä a cappella-levyä. Se on erilaista. Tavallaan vaikeampaa, mutta tavallaan helpompaa. Tunnelma löytyy huomattavasti helpommin, kun laulaessa kuulee myös bändikaverin tuottamat suloäänet, nyanssit – ja erityisesti soolot. Toki siinä on omat haasteensa, kun  jokaisen omaa raitaa ei nauhoiteta yksitellen muiden kuunnellessa nuotti kädessä ja korva tarkkana, vaan kaikkien pitäisi periaatteessa onnistua samaan aikaan – ja myös laulaa biisi kerralla alusta loppuun. Mutta erityisesti näissä biiseissä ratkaisu tuntui todella oikealta. Laulapa nyt yksinäsi kopissa omaa upeaa dud dud duu-stemmaasi ja yritä saada hyvä joulutunnelma.
Mutta apua mun jalat olivat molempina iltoina kipeät!!! En minä ole tottunut seisomaan putkeen kahdeksaa tuntia (no okei, oli meillä lounastauko)! Perjantaina levittelin kylmägeeliä jalkoihin ja toivoin, että tykytys loppuisi… Myyjä-ystävättäreni lupasi, että jalat tottuvat hyvin pian lisääntyneeseen seisomiseen. Luotan siis siihen, että levyn valmistuttua voin viettää koko kolmipäiväisen juhannuksen seisten (sateenvarjodrinkki kädessä), eikä tunnu missään!
Viikonlopun saldosta mainittakoon mm. Tuodaan joulu meidän kotiin ja iki-ihana perinteinen En etsi valtaa, loistoa. Session loputtua vedin taas kylmägeelit jalkaan ja lähdin kuuntelemaan Maija Vilkkumaata Tavastialle (oli muuten niin huima keikka, että olin aivan pyörryksissä!). Laulut jatkuvat taas keskiviikkona.

Viiden uutiset

Video

Blogit

Vieraskirja

Toisaalla

Viimeksi kommentoitu