Viisi

Viisi – Aliina Mäkitalo, Essi Marila, Saima Hyökki, Pauliina Kokkonen, Virpi Eroma

45 yötä jouluun on, laskin aivan itse.

9.11.2009, 14:54 | Essi | Kirjoittanut: Essi

Tässä vaiheessa voidaan siis virallisesti aloittaa Viiden joulutreenikausi. Nyt kun Sellosalin konsertti on saatu pulkkaan, on aika keskittyä perinteisiin ihaniin joululauluihin. Täytyy myöntää, että näistä Viiden joulukonserttikuvioista on ainakin minulle muodostunut tosi tärkeä osa joulun odotusta. Kyllä sitä joululomaakin jo vähän odottelee, kun pääsee heittämään arkihuolet hetkeksi pois mielestään. Ja mikäs sen parempi tapa lopettaa tämäkin kulunut vuosi, kuin laulaa yhdessä neljän ihanan laulusiskon kanssa Pyhän sydämen kappelissa Rauhaa vain rauhaa:) Siitä alkaa mun joulu. Tänä vuonna me tehdään Viiden kanssa kolme joulukonserttia Helsingissä. Muuten loppuvuosi kuluukin studiossa ekaa levyä äänittäessä ja uusia biisejä työstäen. Hurjan kivaa ja opettavaista puuhaa on tähän asti ainakin tuo äänittäminen ollut! Toivotaan vielä, että pysymme terveenä ja laulukuntoisina kaikenmaailman flunssapöpöjen keskellä, niin hyvä tulee! Ja sitten vielä joulukonserttimainospala: Lämpimästi tervetuloa kuuntelemaan ja hakemaan joulumieltä 13.12. klo 18 Valkoiseen saliin tai 22.12. klo 18 ja klo 21 Pyhän sydämen kappeliin! Ennen sitä voi hakea sopivaa joulufiilistä vaikkapa Viiden myspace-sivuilta www.myspace.com/viisi

Essi

Viiden uutiset

Video

Blogit

Vieraskirja

Toisaalla

Viimeksi kommentoitu