Viisi

Viisi – Aliina Mäkitalo, Essi Marila, Saima Hyökki, Pauliina Kokkonen, Virpi Eroma

Kyllä tekniikka on kätevää! (Kirjoittanut: | 17.3.2010, 15:36)

Viisi testailee uusia nettisivuja, hähää! Tää on jännää!

Hyvää uutta vuotta! (Kirjoittanut: | 22.1.2010, 15:02)

22.1.2010

Viiden uusi vuosikymmen on käynnistynyt tohinalla! Nyt istutaan studiossa ja kuunnellaan, kun Saima huhkii bassostemmaa kohdilleen. Äänityksessä biisi Hillittyy ja hallittuu. Seuraavaksi olisi minun vuoroni kesyttää oma stemmani.

Miikka Huttunen saa nyt viettää paljon aikaa laadukkaassa naisseurassa. Tulevat viikot hengaamme sitkeästi täällä Mariankadulla ja laulamme loput biisit valmiiksi. Nää irmelit ei lähde täältä kulumallakaan. Maaliskuussa sitten kuunnellaan valmiita tuotoksia.

Viime viikolla lauloimme Sonyn kick offissa Tavastialla. Aika jännä paikka oli esiintyä iltapäivän ekana artistina musiikkimaailman ammattilaisille. Mutta kuten miksaajammeTerttu aina sanoo: ”keikka kuin keikka”. Ja sehän menikin tosi hienosti! Oli mahtavaa laulaa Tavastian muhkealla äänentoistolla, Terttukin oli oikein fiiliksissä ;). Ilta jatkui vielä iloisissa merkeissä uusien tuttavuuksien, kahden Sony-perheemme bändin kanssa. Vietimme oikein hilpeää iltaa Pyhien Teppojen ja Monday boxilaisten kanssa ja sovimme tulevaisuuteen ”yhteiskeikkoja”. Se olisikin varsinainen spektaakkeli…

Tulevan levyn kanssa tässä nyt muutenkin puuhaillaan. Istutaan palavereissa ja lähetellään sähköposteja. Aika paljon on kaikkea pikku puhdehommaa, mutta onneksi meillä on viisaana ja valppaana mentorinamme herra Tukiainen Sonylta. Mikko on ihan ykkönen!

Ai niin! Tällä viikolla on kovasti ihmetelty ja ihasteltu ennen joulua tehdyn kuvaussession antia. Meillä oli ihan mahtava päivä Espoossa, kun otettiin kuvia levyn kansiin. Se oli yksi parhaista päivistä ikinä. Ai että, saimme olla kuin prinsessat ja nauttia siitä, että ei tarvinnut huolehtia itse mistään. Aamulla aikaisin laitettiin tukat ja nassut kuntoon ja valkattiin vaatteet. Sitten vaan tehtiin parhaamme, että kukaan ei irvistelisi juuri kuvanottohetkellä. Ja illalla jatkettiin vielä Sonyn jouluglögäreille, voi että sekin oli tosi hauskaa! Onpas ollut muuten aika kivat pari kuukautta, kun tätä tällä lailla muistelee. Mutta kyllä on töitäkin tehty. Niin paljon itse asiassa, että Miikka just äsken ihmetteli, kun kaikkien äänet kuulostavat ihan erilaiselta loman jälkeen. Lepo teki hyvää kaikille.

-Aliina-

”Suuntaan taikka toiseen” (Kirjoittanut: | 11.5.2009, 20:22)

…on ollut viime aikojen teema. Kyseessä on siis kappaleen nimi. Olemme viettäneet päiviä edelleen HIP studiolla ja nyt on käsissä jo jotain valmistakin! Viikonloppuna linjat kävivät kuumina, kun sähköpostiin pamahti kolme miksausta. Itse istuin pakettiautossa matkalla Tampereelta Helsinkiin läppäri sylissä, kämmenet vielä kuulokkeiden päällä, ja silmät kiinni kuuntelin, että kaikki oli kunnossa. KYYYYLLÄ, hyvä tuli!

Studiossa istuminen on kyllä mukavaa puuhaa, jos ei ole kiire:
Juodaan kuppi kahvia, lauletaan vähän ääniä, kuunnellaan toisten laulua, syödään Ilun viinirypäleet, luetaan vähän lehteä, lauletaan taas, kuunnellaan taas, syödään Ilun pähkinäsekoitus, torkahdellaan, juodaan kuppi kahvia, taas lauletaan, kuunnellaan, käydään kaupassa ostamassa Ilulle zeroa, kuunnellaan, lauletaan, syödään mikroruokia ja taas lauletaan. Illalla on lupa ehkä juoda yksi kalja. Tai viiniä, jos pitää laulaa matalia ääniä.
Ja sitten jossain vaiheessa kaikki on laulettu ja kuunneltu. Simppeliä!

Ja sitten onkin aikaa muistaa muut tekemättömät hommat…
Joo niistä puheen ollen, alankin puuhaan. Pitää kommentoida paria konserttiohjelmaa, huomenna taas treenataan. Ja hitsiläinen, tarttee opetella yksi biisi perjantaita varten. Sibelius-lukio järjestää nyt 15.5 Senaatintorilla klo 17 megakonsertin. Olen Konttisen Miken kanssa sitä juontamassa ja lopuksi laulammakin. Toivottavasti aurinko paistaa ja yleisöä riittää.

11.5.2009
-Aliina

Iisalmi & Kajaani (Kirjoittanut: | 10.10.2008, 7:26)

10.10.2008
Optia-rundi jatkuu…
Kuopiossa vietetyn shoppailupäivän jälkeen lähdimme seuraavana aamuna Iisalmeen. Terttukin onnistui ehtimään koneeseen Helsingistä ja palasi keikoiltaan takaisin luoksemme. Huolestuneena tyttärien voinnista valoteknikon kanssa keskenään vietetyn vuorokauden jälkeen, varusti hän meidät heti ensimmäiseksi Activia-tuotteilla: ”että jaksatte laulaa taas nätisti ja näyttää näteiltä…”
Mika vei edellisenä päivänä toisen varapakumme takaisin Joensuuhun ja palasi omien sanojensa mukaan ”jollain perhanan hyppykepillä” Kuopioon illaksi. Oma valkoinen kiiturimme oli jo turvallisesti odottelemassa matkaan lähtöä, entistä ehompana.
Iisalmen konsertti oli itselleni kiertueen hauskin konsertti. Yleisö lähti kaikkeen mukaan ja lavalla oli antoisaa olla. Konsertin jälkeen myös Minimin Tuomas lähti kanssamme Iisalmen kuumaan yöhön ja ravintolapöydän ääressä syntyi mainio idea muuttaa hieman Viiden ohjelmistoa viimeiseen konserttiin. Olimme itse hieman skeptisiä, mutta miesväki oli vakuuttunut ideansa nerokkuudesta. Niinpä tänä iltana Kajaanissa viimeisenä kappaneena jäähyväisiksi koko seurueelle heläytimme Saiman johdolla Lapin kesän.

Koko Kajaanin päivää leimasi jo pieni eroahdistus seuraavasta aamusta. Tuli vietettyä enemmän aikaa konserttisalissa höpisemässä Tertun ja Mikan kanssa, halailtua enemmän neljää naisystävääni ja pöllöiltyä kasvavissa määrin Minimin poikien kanssa. Kaikki taisivat ottaa päivän aikana jonkun pienen oman välikuolemahetkensä: yksi kävi konserttisalin saunassa yksikseen löylyä paiskomassa, yksi löytyi makuultaan lavan lattialta kesken piuhaprojektin, yhdet harrastivat varjoteatteria ja yksi heilui videokameran kanssa joka puolella yrittäen saada kaiken taltioitua.
Kainuulaiselle yleisölle ja meille itsellemme Lapin kesä oli kyllä hieno lopetus kiertueelle. Nyt on kello aika liikaa, Mika aikoo startata pirssin aamulla ysiltä (jos ei ole bad hair day) ja sit paluu stadiin….ulkona sataa vettä…pahus.

-Aliina

29.-30.6.08 Studiossa (Kirjoittanut: | 30.6.2008, 9:14)

Viisi on juuri viettänyt kaksi päivää studion hämärässä kesäiseltä auringolta piilossa. Teemme muutamasta kappaleesta demo-tyyppiset nauhoitteet keikkamyyntiä ajatellen. Tarkoitus olisi syksyllä väsätä niitä vielä lisää ja laittaa joukkoon myös muutama oma sävellys.

Tein todellisen hetken mielijohde -päätöksen lauantaiaamuna ja lähdin pikavierailulle Seinäjoelle. Provinssirock oli kerännyt ystäviä ympäri Suomen erään tuttavaperheeni luo ja sinnehän sitten yllytettynä pölähdin seuralaiseni kanssa yllätykseksi kaikille. Reilun 12 tunnin riemukkaan visiitin jälkeen olin taas junassa matkalla Viiden nauhoituksiin. Pääsin suoraan tunnelmiin sopiviin laulupuuhiin, ärjymään Kissin Lick it up -biisiä. Hauskaa! Kyseinen kappale saavutti niin huiman suosion ja huutomyrskyn Paino-baarin keikallamme, että päätimme heti valita sen ensimmäiseen nauhoitussessioon.

Tänään sitten jatkettiin, Paapukin oli selvinnyt samaisilta festareilta Helsinkiin ja olimme kaikki viisi paikalla yhtä aikaa. Laulamisen lomassa naureskelimme viikonlopun tapahtumia ja suunnittelimme jo seuraavaa iskua Turun Ruissaloon, Virpikin oli päättänyt lähteä rockaamaan. Nauhoitimme myös yhden suomi-iskelmän, eniten aikaa meni kuitenkin Lick it upiin. Kävimme yhdessä, pareittain ja erikseen mylvimässä, kiljumassa ja räyhäämässä mikin edessä -eiköhän se asiallinen rocktunnelma sinne tallentunut.

Suuret iitokset kuuluvat Teemulle Roivaiselle, joka huhki äänityspöydän äärellä aamusta iltaan kanssamme.

Nyt alkaakin parin viikon loma. Huomenna minä jo juon proseccoa ikuisessa kaupungissa Roomassa! Ciao!

Aliina

Viiden uutiset

Video

Blogit

Vieraskirja

Toisaalla

Viimeksi kommentoitu